tiistai 21. kesäkuuta 2011

Terveiset Pärnusta

Viikonloppu vierähti siis Virossa Pärnussä inttinäyttelyissä. Perjantaina lähdettiin laivalla jo 10.30 ja perille päästiin hyvissä ajoin. Näyttelypaikka oli hyvällä tuurilla 10 minuutin kävelymatkan päästä hotellilta.

Lauantaina tuomarina toimi Jussi Liimatainen, joka tuomaroi basenjeja ensimmäsitä kertaa. Tessa sai ERIn ja oli luokkansa 3. Tuomari totesi vaan, että ajatteli ensin että siinä (Tessa) on voittaja, mutta tulikin toisiin aatoksiin. Kyllä harmitti sen sanat. Ois voinu vaikka sanoa, että on hyvä koira mutta että on vielä hieman kesken tms. Kehui vielä PN- kehän jälkeen Tessan liikkeet upeiksi ja muutenkin.

Sunnuntaina tuomarina suomalainen Tanya Ahlman-Stockmari. Vain hetki ennen kuin oma vuoro koitti alkoi vettä satamaan ihan reippaasti. Seisottamisesta ei meinannut tulla mitään, mutta ilmeisesti liiketuomari, joka sitten laittoi Tessan PN1, ROP ja sai sitten SERTin ja CACIBin ja näin ollen leivottiin uudeksi EE MVA:ksi!!



Matkaseurana ollut serkkuni Tarja ja käppänä Junnu saivat niin ikään sunnuntaina SERTin ja näin ollen oli kotiin tuomisiksi kaksi uutta valiota! Onnea vielä Tarja ja Junnu!! Onneksi vähän maisemiakin ehdittiin näkemään, kylpylässä käymään ja tietysti käytiin vähän meren rannalla. Launtaina oli hieno ilma ja reissu oli kaiken kaikkiaan todella mukava, kiitos vaan matkaseuralaisille!!!

torstai 16. kesäkuuta 2011

Lyylin kuulumisia ja vähän muuta..

Eilen vihdoin ja viimein Lyyli kävi steriloitavana. Pitkään tätä on jo suunniteltu, mutta ei ole aikaisemmin ollut tilaisuutta, koska jonkun täytyy myös vahtia koiraa, ettei se tai muut pääse haavaa nuolemaan. Nyt löytyi vapaata kalenterista siten, että kotona on koko ajan joku.
Päätös Lyylin steriloinnista syntyi jo talvella, koska hermot menee sen juoksujen pituuteen. Ja onhan sen pakko olla terveydellekin haitallista (?), että juoksut kestävät 8 viikkoa, vaikka ei kirkasta verta koko ajan vuotanutkaan.. Mutta nyt onneksi ne on taakse jäänyttä elämää. Lyyli oli koko eilisen päivän ihan tokkurassa, kuten olettaa saattoi. Tänään on jo hyvinkin oma itsensä, kipulääkkeitä saatiin 4:ksi päiväksi. Ihmeen hyvin muut ovat antaneet sen olla rauhassa, olin aivan varma, että tuo meidän äitihahmo Sella olisi sitä kovin hoivaamassa. Nyt sitten annetaan toipua rauhassa ja käydään poistattamassa tikit 10-12 päivän päästä.

Huomenaamulla startataan Tessan, Tarjan ja Junnun kanssa kohti Vironmaata ja Pärnun inttinäyttelyitä. On ihanaa päästä pikku lomalle, hotelli on kylpylähotelli ja näyttelypaikka aivan hiekkarantojen vieressä. Toivottavasti säät suosii, enkä panisi pahitteeksi jonkinmoista menestystäkin!! ;)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kesä ja hyttyset



Käytiin koirien kanssa aamulenkillä ja osa lenkistä käytiin pienessä metsässä, missä saimme heti kimppuumme hyttysiä. Ja tässä tulos. Voi kun kiva, ilmeisesti hyttyset ovat nyt äkäsiä, koska koirissa paukuroita ja Tessaa päässyt pistämän ilmeisesti huuliin. Ampiaisia ei kerran matkalla näkynyt. Lyylilläkin joku heikotuskohtaus lenkin jälkeen.. Ei siis kiva lenkki. Tänä kesänä mua ei siihen metsään enää saa, tai sitten täytyy olla joku Off-putkilo mukana. Nyt jo Tessan naaman turvotus vähän laskenut,mutta vieläkin on turvoksissa. Kai se tästä, pikku hiljaa..