maanantai 13. joulukuuta 2010

Viikonloppu Helsingin Messukeskuksessa näyttelyissä

Lauantai aamuna starttasin 5 aikaan aamulla kohti Helsinkiä ja Helsinki Winner näyttelyä. Noin 50km matkattuani alkoi hirveääkin hirveämpi keli, lunta satoi, eikä eteensä nähnyt yhtään! Joka kerta kun rekka-auto tuli vastaan, oli pysähdyttävä tien sivuun, koska se pöllytti lunta eteen niin, ettei nähnyt yhtään mitään, eteen tuli valkoinen seinamä!! Ajattelin matkalla, etten ikinä ehdi kehään ajoissa. Onneksi olin varautunut parkkipaikan etsimiseen melko paljon aikaa ja tuurillani se sujuikin hyvin ja nopeasti olin kuin olinkin paikalla siihen aikaan kuin olin suunnitellutkin. Kehä alkoi ajallaan, mutta arvostelut venyivät kauan ja jossakin kohtaa jo huomattiin, että kehä on melkein 2 tuntia myöhässä!!

Tuomarina toimi Tuula Savolainen, joka tarkkaan tutki koirat lävitse, siellä saatiin kaikkea H:n ja ERI:n välillä. Tessa oli ilmoitettuna avoimeen luokkaan ja neiti esiintyi hienosti (varsinkin kun se on ollut viimeksi heinäkuussa näyttelyhihnan päässä..) Tuloksena ERI ja vielä avoimen luokan voitto! Sella valioluokassa hienosti ERI, ja valioluokan 4. Tähän varautuneena, olin pyytänyt varuilta handlerin toiselle koiralle PN-luokkaan. Serkkuni Tarja handlasi Sellaa erittäin upeasti, kiitos vielä siitä! Sella kuitenkaan ei enää sijoittunut PN-kehässä, mutta mitä tekee meidän Tessukka. On sitten Paras Narttu, saaden SERTin ja CACIBin ja tämän tuloksena neitiä voidaan kutsua FI MVA, HeW-10 Dakarai Quintessaksi!! Se siis meni muiden koirieni ohella valioitumaan ensimmäisessä mahdollisessa näyttelyssään (joka muuten oli neidin 5. osallistuminen virallisessa luokassa!!) Aivan mahtavaa!! Tessa vielä sitten sattui olemaan ROP, jota en olisi ikinä uskonut! Dakarai- kasvattajaryhmä oli hienosti 2. KP:lla.

Ryhmäkehiin täytyi siis jäädä, mutta sieltä ei tullut muuta saaliiksi kuin kokemusta. Ensimmäinen päivä näyttelyn osalta oli ohitse kohdaltamme noin klo 19. Rankka päivä siis.

Yövyin koirien kanssa ystäväni luona vain vajaan 10 min ajomatkan päässä näyttelypaikalta. Sunnuntai aamuna saavuin Winner 2010-näyttelyyn taas melko ajoissa, kehät myöhässä, joten paria tuntia myöhempääkin olisi voinut vasta mennä. Tuomarina toimi tällä kertaa Isosta-Britanniasta Eleanor Bothwell. Hän oli erittäin tarkka tuomari myöskin, ja esim 15 junnunartusta vain 3 koiraa sai ERInomaisen, hänestä kaikki oli pulskassa kunnossa ja napatyrästäkin huomautteli. Tessa oli siis siirtynyt eilisen valioitumisen myötä valioluokkaan ja Sanna-Maija handlasi puolestani Sellaa. Tessa sai ERIn ja Sella tukevuutensa ansiosta ensimmäisen EH:nsa Tessa oli valioluokan 2. PN -kehässä taisteltiin eilisen tapaan voitosta Tessa ja Unna (Dakarai Pillow Talk), tällä kertaa voitto meni Katille ja Unnalle, onnea vielä heillekin! Tessa siis PN2 vara-Cacibilla. Eli Tessa kyllä räjäytti mun silmissä aika suuren pommin tänä viikonloppuna, on se van upea tyttö!!! Dakarai- kasvattajaryhmä oli ROP kera KP:N, eli suunnitelmissa ollut aikainen kotiin lähtö jäi haaveeksi, koska molemmat koirani kuuluivat kasvattajaryhmään. Isossa kehässä tuli jälleen vaan kokemusta, mutta sitä ei koskaan ole liikaa! Kotimatkalle pääsimme lähtemään noin klo 19 ja näyttelyreissusta me väsyneet matkalaiset saavuimme kotiin noin klo 22. Rankka viikonloppu, mutta aivan MAHTAVA!!!!

torstai 9. joulukuuta 2010

Sella 6 vuotta!

Tänään juhlimme Sellan 6-vuotissyntymäpäiviä! Paras syntymäpäivälahja ikinä, minkä olen saanut, on tämä suloistakin suloisempi ensimmäinen basenjini!

Tämän kuvan on ottanut Sanna-Maija kesällä 2007, kun olemme menossa/tulossa Tallinan näyttelystä, silloin kotiin tuomiseksi tuli Est mva titteli ja Cacib!


Lauantai aamuna starttaan koirien kanssa varhain aamulla Helsinkiä ja Voittajanäyttelyitä kohti. Tiedossa on ruuhkaa, joten taidanpa lähteä melkeinpä suosiolla jo aamuyöstä ajelemaan!

perjantai 3. joulukuuta 2010

Tessa 2 vuotta!

Marraskuun viimisenä päivänä Tessukka täytti jo kaksi vuotta, huh, niin se aika vaan menee! Justiinsa vasta Sellan vauvamahaa kasvateltiin ja nyt tuo on jo noin iso ryökäle! :)

Onnittelut (myöhästyneet sellaiset) myös muille Dakarai Q-pennuille, Bongolle, Anille ja Hallalle! <3